ahdistus

tuttu kuristava käärme; ahdistus. Koetan rimpuilla irti sen otteesta mutten onnistu. Ahdistus pitää huolen että hengittämiseni on vaikeaa ja että kuvotus valtaa koko kehoni niin,että on pakko käpertyä yksin pimeään.en voi seistä suorana tai katsoa ihmisiä silmiin.olen varma että kuolen vielä tähän. Ahdistukseen siis. Kuristun. En tiedä miten päin olla. Rakastan pimeää. Siellä kukaan ei näe minua.


Anteeksi ettei postauksia ole tullut. Ahdistus on kasvanut niin etten voi enää hetkeäkään vain olla. Olen tunkenut päiväni täyteen kaikkea, jotta pääsisin ahdistuksesta. Jos olen kotona, yleensä nukun kokoajan. Aamuisin kouluun lähtiessä ahdistus ottaa myös fyysisen vallan; päätä särkee,oksettaa.. Muutamana päivänä olen ollut pois koulusta mutta yleensä menen kouluun huolimatta siitä kamalasta olosta. Koulussa haluaisin vain istua kippurassa jossain piilossa muilta. En siedä laihoja ikätovereita. En voi katsoa edes pikku lapsia tai nimen omaan niitä ahdistumatta ja saamatta oksettavaa oloa. Niin pieniä,niin laihoja. Elämä on niin epäreilua! Miksen mä voi olla yhtä pieni? Miksi mua kielletään olemasta samanlainen? Äiti löysi huolella piilottaman vaa'an ja piilotti sen jonnekin. Pakko löytää se. Mä en kestä enää.


Makaan sängylläni ja hengitän tiheään ja raskaasti. Sydän lyö nopeammin kuin tavallisesti mutten tunne kaikkia sydämenlyöntejäni. Kai se vielä lyö kuitenkin. Ainakaan laihtumisen takia se ei sitä lopeta. Ennemmin lihavuuden takia. Kuinka se edes mahtuu lyömään tän kaiken ihran keskellä. Enhän mä edes mahdu kunnolla hengittämään. Nopeaa pintahengitystä vain. Kunpa tietäisin olenko onnistunut tässä. Mistä mä tiedän auttaako tämä yhtään jos ei ole vaakaa mistä nähdä luvut? Tänään päätin että alan jättää leivät pois. Ei siis enää sitä mieletöntä hiilarimassaa. Kohta jää pois myös se pieni ruoka. Hymyilen vähän. Salakavalaa, mutta välttämätöntä. Ei vaan auta jäädä kiinni. Olen surkea valehtelemaan. 

ihminen vailla ihmisyyttä

Haluan osastolle. Pois kotoa ja kotipaikkakunnalta. Haluan niin surkeaan kuntoon että joutuisin somaattiselle. Haluan olla niin laiha, että jaksosta tulisi pitkä. Haluan taistella hoitajia vastaan, haluan nenämahaletkuun ihan vain siksi että saan repiä sen pois. Tiedän olevani hullu. Mutta haluan pois täältä. En voi kulkea ihmisten ilmoilla. Jatkuvasti kuulen jotain kautta juoruja itsestäni. Ensin ajattelin niiden olevan perättömiä, mutta päiväpäivältä enemmän uskon muiden puheita. Olen lihava,sairas rotta. Naurakaa vain. Mielisairaalassa 9 kuukautta majaillut huomiota hakeva raivohullu... Tietäisinpä edes puolet niistä ihanista juoruista. Aika käy vähiin. Ana pakottaa vetämään kovempaa. Samalla yritän pitää kaiken salassa perheeltä, kuraattorilta, opettajilta, luokkakavereilta, terapeutilta.. Voisinpa vain antaa anan viedä. Mutta se olisi liian näkyvää, liian nopeasti siihen puututtaisiin. Liianvpian ne kiikuttaisivat minut psykiatriselle. En halua 'apua'! Haluan taistella koko maailmaa vastaan anan rinnalla!Missä on ihana tuplakolmoseni?! Miksi kaikki käy niin hitaasti. Haluan pieneksi. Kevyeksi, kuin höyhen. Vihaan itseäni enemmän kuin mitään!

itku

itken.pitkästä aikaa itken oikeasti.kuuntelen cd-levyä ja istun huoneessani, lempipaikassa; nurkassa mustassa säkkituolissani.haluan anan luo.haluan olla sairas!haluan sen tuplakolmosen hinnalla millä hyvänsä.

Äiti ja isä saivat tietää, että yritän epätoivoisesti oksentaa ruokani ulos. Uhkasivat osastolla, mutta mä uhkasin takaisin. Sanoin, että en tule takaisin jos ne vie mut sinne, kieltäydyn kaikesta. Tiedän, että vaikka tuli melkoinen voittajafiilis kun ne ei soittanu sinne, niillä oli siihen joku muu syy. Ehkä ne ajatteli että puhun tästä terapeutin kanssa. Äiti tyytyi vain viemään huoneestani kahvakuulat pois. Vaakaa Se ei vielä löytänyt.

syksy..<3 rakastan syksyä. Odotan pimeitä iltoja. Pimeässä syysillassa juokseminen houkuttelee..

hiljaista

istun huoneessani yksin ja kuuntelen hiljaisuutta.yhtäaikaa olen iloinen ja masentunut.mielessäni pyörii kuvia enkelikiharaisesta, hieman Vaahteranmäen Eemeliä muistuttavasta pojasta.poika on tavoittamattomissa.mutta haaveilen silti.kunpa osaisin kirjoittaa.olen huono bloggaaja,huono anorektikko.en edes ole anorektikko.mitä minä olen?en ole mitään.

kuulumisia

kuulen monien ihmisten iloisen puheensorinan kioskin auetessa, mutta minä pysyn vaiti.ana on kieltänyt jyrkästi kioskiherkut , enkä aio pettää häntä.hetkeksi vesi herahtaa kielelleni muiden nauttiessa jäätelöistä ja karkeista.voisinpa minäkin olla yksi heistä.havahdun ja ravistelen nopeasti ajatukset kimpustani.alkaa jälleen oksettaa.poistun paikalta nopeasti.

moi!

Oon siis täällä riparilla nyt. Mulla on ollu täällä tosi kivaa lukuunottamatta ruokailuja (ei tosiaan ole suurta herkkua selitellä miksi haluan syödä hiiren annoksia..) oon saanut uusia kavereita, täällä on ollut kivaa tekemistä ja mun on ollut kohtuullisen helppo olla. Ruokailut tosin on väliin ollu vähän vaikeita. Oon nyt syöny täällä vähän samalla tavalla ku kotona eli 2 leipää/päivä, paljon vettä, mutta kokonaisen ruuan olen jättänyt pois. Lavasteeksi otan pienen annoksen, syön lautaselta hieman ja tökin haarukalla ruokaa, niin kuin söisin sitä kuten muut. Muutaman kertaa on siitä tultu sanomaan mutta laitan syömättömyytwni kuumuuden piikkiin. Asia ei ole onneksi edennyt pidemmälle. Jumppaaminenkin on onnistunut ilman, että kukaan on epäillyt mitään ja lisää liikuntaa saan peleistä ja leikeistä. Silti tuntuu ettei tämä riitä. Mun täytyy pystyä parempaan!

50 faktaa

Päässä pyörii valtava massa tyhjyyttä.


Moi!

Tätä haastetta on pyöritelty muissakin blogeissa, joten pyörähtää myös täällä! Sori, tänään ei tuu kuulumisia, kun fiilikset puuttuu kokonaan.

1. Olen 15-vuotias.
2. Rakastan klassista musiikkia.
3. Tykkään piirtämisestä, mutten piirrä juuri koskaan.
4. Harrastan pianon soittoa.
5. Haluaisin oppia soittamaan kitaraa ja huilua.
6. Haluaisin koiran.
7. Menen 9.luokalle syksyllä.
8. Voin käydä 9.luokan vuodessa, puolessatoista vuodessa tai kahdessa vuodessa oman fiiliksen mukaan.
9. Aion käydä ysin vuodessa.
10. Olen surkea kielissä.

I want...♥

11. Rakastan ja vihaan shoppailua
12. Lempivärini on musta.
13. Vihaan ruokaa, mutta en osaa pysyä erossa siitä
14. Olen lopettanut lääkkeeni oma-aloitteisesti
15. Olen käynyt 5 eri maassa.
16. Rakastan tunnetta, kun olen juuri tullut juoksemasta tai muuten liikkumasta.
17. Haluan olla pieni
18. Minulla on ollut aikaisemmin syömishäiriö, josta kuitenkin paranin liian nopeasti.
19. Pidän paljon petoeläimistä, kuten leijonista, tiikereistä leopardeista ja puumista.
20. Unelmoin äärimmäisestä laihuudesta.
21. Ana on paras ystäväni.
22. Olen ollut koulukiusattu ala-asteella.
23. Rakastan juoksemista..
24. ...mutta juoksen liian vähän.
25. Pelkään sotia
26. Näen harvoin sukulaisiani.
27. En ole käynyt vielä rippikoulua
28. Käyn sen tämän kuun lopussa
29. Pelkään jonkun tunnistavan minut täältä.
30. Rakastan vettä.

31. En pidä paikoista, joissa on paljon ihmisiä.
32. Haluan reisivaon..
33. ..ja selkeästi erottuvan selkärangan ja kylkiluut.
34. En halua kasvaa isoksi
35. Pelkään Anaa ja kuolemaa
36. Olen piirtänyt kuvia Anasta, mutta mikään ei kuvaa sitä oikeasti.
37. Käyn harvoin missään.
38. Tykkään kirjoittaa
39. Rakastan sinisiä silmiä
40. Olen jääräpäinen.

41. Aamu ja ilta ovat lempi aikani päivästä.
42. Syksy on lempivuodenaikani.
43. Olen ollut leikkauksessa.
44. Pelkään kirurgeja ja lääkäreitä.
45. Rakastan collegevaatteita.
46. Pidän talvella sukkia öisin.
47. Liikunta on pakkomielle
48. En liiku liikkumisen ilosta (juoksemista lukuunottamatta) vaan laihduttamisen takia.
49. Olen lihava.
50. Tältä näytän varjosta:

 

#2 Lääkärissä

lääkäri katsoo minua vähän aikaa ja toteaa, että näytän paremmalta, kuin pitkään aikaan. näytän hyvinvoivalta. näytän terveeltä. alkaa oksettaa. ihan kuin hän olisi juuri sanonut: "olet lihavampi, kuin aikoihin!" lääkäri tuskin arvaa miten paljon hänen sanansa satuttavat. en osaa vastata. nielaisen ja nyökkään. vilkaisen kelloa ja tajuan ajan matelevan. haluan pois. viimein lääkäri päästää minut. kävelen ulos ja haukon hetken raitista ilmaa. äiti ei hae minua vielä. vasta puolen tunnin päästä pääsen täältä pois. tai ehkä sittenkin aikaisemmin. lähden kävelemään pois päin. vaikka tiedän, ettei kukaan tiedä pakkomielteestäni, pelkään juosta sairaala-alueella. heti kun pääsen alueen ulkopuolelle pinkaisen juoksuun. juoksen välillä kovempaa ja välillä hitaammin, mutta juoksen. en ole koskaan kokenut näin suurta tarvetta ja halua juosta. en halua lopettaa, mutta minun on pakko. en voi lähteä kauas, sillä en ole varma suunnasta ja vanhemmat saisivat hyvän syyn epäillä. juoksen linja-autopysäkille ja jään siihen odottamaan. sitten tulee auto, jonka kyytiin istahdan. auto, joka vie kauas sairaalasta ja lääkäreistä.



kuva: www.electrofit.fi

Blogillani on jo 6 lukijaa ja yli 250 katselukertaa! Kiitos kaikille♥
Mun fiilikset on ollut aika maassa sen lääkärikäynnin jälkeen. Mulla on hirvittävä tarve laihduttaa, en muista koskaan kokevani samaa. Ana hokee jatkuvasti "pakko liikkua" ja mä hoen samaa. Tällä hetkellä mieleni tekee taas juosta. Tai tehdä vatsalihaksia. Teenkin, kunhan saan tämän postauksen kirjoitettua. Peilikuvani näyttää silti jatkuvasti yhtä läskiltä, kuin ennenkin. En muutu yhtään vaikka kuinka liikun. En uskalla enää astua vaa'alle, koska pelkään tämän hetkistä painoani yli kaiken. Pelkään sen olevan yli tämänhetkisen korkeimman painoni. En uskalla myöskään käyttää mittanauhaani, koska pelkään että luvut ovat niin suuret, että romahtaisin täysin. En voi tehdä sitä Anan takia. En halua menettää sitä. Ja pelkään romahduksen vievän viimeisetkin yrityksen rippeet minulta.




 Olen nyt virkeämpi kuin pitkään aikaan, jonka takia en saa enää unta yhtä helposti kuin ennen. Liikun, hätäilen, panikoin ja häsellän jatkuvasti. En osaa rauhoittua. Paikallaan istuminen saa käteni ja jalkani kylmähikeen ja silloin tällöin sydämeni takomaan. En voi pysyä paikoillani kauaa. Toisaalta se on hyvä, liikun enemmän, mutta unen puute tuottaa tuskaa. Ehkä tämä tästä.
Ens viikolla mulla on ripari. Pelottaa miten muut suhtautuvat. Oon liian läski. Voinko tehdä enää lihaskuntoja yhtä paljon? Voinko tehdä niitä muualla kuin vessassa lukkojen takana? Missä voin juosta? Miten hoidan syömiset? Siellä mun on helpompi olla syömättä, jos kukaan ei puutu siihen, mutta pelkään muiden huomioivan sen ja puuttuvan siihen. Riski on aina olemassa. Mitä sanon jos ne puuttuvat? Lähettävätkö ne mut kotiin? Tuhannet ja taas tuhannet kysymykset pyörivät päässäni. Rippijuhlat ovat jotain jota en halua ajatella. Mun täytyy pysyä erossa ruuasta. En voi muuta.

#1 epäonnistuja on toinen nimeni

lähestyn vaakaa  epäröiden. lähiaikoina se on muuttunut pelottavaksi. painajaismaiseksi. ahdistus uhkaa kuristaa minut hengiltä astuessani sille. sydämeni lyö kilpaa itsensä kanssa, enkä pysty enää laskemaan sydämenlyöntejäni. vihdoin lukemat asettuvat paikoilleen ja kaikki loppuu. tuijotan lukemaa vaa'alla. hetkeen en tunne mitään. sitten tulee epätoivo. ja lopulta raivo. ana raivoaa myös. haukkuu luuseriksi ja käskee pelaamaan kovempaa. tottelen. tartun kahvakuulaan ja leikin sen kanssa hetken. hypin, teen 50 kyykkyä ja romahdan. romahdus on hetkellinen. ana nostattaa minut ylös. hetkeen en tee mitään. ajatukset koettavat rauhoittua päässäni. huomenna mä onnistun.



Hei ihanat lukijani!

Ana ei jätä mua rauhaan tänäänkään. Kiitos sille? Ehkä.
Tänään aloitin uudenlaisen "liikuntaohjelman". Päivän aloitan lihaskunnolla; 100 vatsalihasta, 100 selkälihasta, 50-100 kyykkyä, 100-200 hyppyä. Sen jälkeen lähden joko juoksemaan tai treenaan kahvakuulaa. Päivällä teen kyykkyjä ja hyppyjä sen mukaan mitä syön ja minkä verran pystyn olemaan pois ihmisten silmistä. Illalla ennen nukkumaan menoa joko juoksulenkki tai kahvakuula, sekä kaikki samat lihaskunnot, kuin aamulla. Lisäksi istun mahdollisimman vähän ja liikun muuten mahdollisimman paljon. Jos tää ei toimi, niin sit mun on pakko lisätä vielä yks lenkki.



Mitä mä sitten syön?
Yäk. Vihaan ruokaa ja siitä puhumista. Asun tietty vielä kotona, joten en suuresta halustani huolimatta voi lopettaa sitä kokonaan vanhempien takia. Siksikään en, että syömisiäni tarkkaillaan vielä jonkin verran. Tiedän syöväni liikaa ja koetan keksiä jotain miten sitä voisin vähentää. Tällä hetkellä syömiseni menevät kuitenkin näin:

Aamupalalla tuoreita kasviksia tai hedelmää + 2dl vettä
1 ruoka, joka sisältää 1-2 perunaa, yleensä kasviksia ja joskus kalaa +2-3dl vettä
Iltapalalla syön leivän +n.2dl vettä
päivän aikana juon vettä yleensä aterioiden lisäksi 2-4 dl

Karkkilakko ei ole mulle ongelma, eikä sipsien syöminen tms. mutta kesällä en voi vastustaa jos joku tarjoaa jäätelöä... tiedän, että ne on kaloripommeja, mutta en pysty.. onko kellään samanlaista/ vinkkiä tähän??


Miksen mä laihdu millään? Miks mun paino ei tipu, vaikka jätän lääkkeet pois ja vähennän jatkuvasti ruokaa ja lisään liikuntaa? Mikä mus on vikana?!!

hei.

ana on edelleen vihainen epäonnistumisestani, mutta tiedän, ettei se luovuta.kun se on kerran saanut otteen niin ei se helpolla päästä irti.se tekee musta laihan.rakastan ja pelkään sitä yhtä aikaa. olen riippuvainen siitä. ana vihaa ruokaa ja lihavuutta. en ole anan lempioppilas, mutta tavoittelen sitä.tuplakolmonen on vaa'alla unelmani.

oon pitkään harkinnut blogin aloittamista ja nyt viimein päätin tehdä tämän. Heti alkuun kaikille VAROITUS! TÄMÄ ON PRO ANA BLOGI JA TULEE SISÄLTÄMÄÄN THINSPIRATIOTA!! Jos siis ruudun sillä puolen blogiini eksyy Pro ana -vastainen ihminen, niin valitukset sikseen ja vasemmassa reunassa olevaa nuolta tai oikeassa yläreunassa olevaa rastia painamalla pääset pois blogistani. Muuten kommentit tietysti tervetulleita!

Ennen kuin alan tätä varsinaisesti kirjottaa, ajattelin kertoa itsestäni vähän sekä hieman blogitekstien sisällöstä.
Oon siis yhdeksännelle menevä anoreksiaa suuresti ihaileva tyttö. Kirjoitan nyt alustavasti anonyyminä, koska haluun ainakin toistaiseksi pitää mahdolliset tutut tietämättöminä tästä. Viime kerralla kun alotin laihduttamisen, laihduin 10 kiloa, jonka jälkeen jouduin suljetulle osastolle ja nenämahaletkuun. Tällä kertaa päätin olla varovaisempi ja salata kaikki parhaani mukaan, ettei laihduttamiseni stoppaa letkuihin tai inhottavan ystävällisiin tai ärsyttäviin hoitajiin. Tällä hetkellä oon valtavissa mitoissa nimittäin pituutta mulla on 162cm ja painoa 51,3kg. Tiiän.. Oon läski. Yäk!! Mut siks mä laihdutan! Haluan olla äärimmäisen laiha. Niin laiha, että ulospäin näytän helposti särkyvältä. Jos joku teistä laihduttavista, anorektikoista tms löytää blogini, niin oman blogin linkin voi jättää alas kommenttiboksiin. Jos teitä tämä blogi kiinnostaa niin sivussa olevasta lukijapalkista pääset seuraamaan tätä. Tänne kirjoittelen siis epäonnistumisista ja onnistumisista matkalla Anan luo.